230 p
Vertaile Aamulehdessä (aineisto 2.A) ja Kaiku-lehdessä (aineisto 2.B) vuonna 1885 julkaistuja arvosteluita Minna Canthin näytelmästä Työmiehen vaimo. Analysoi, miten niiden kirjoittajat suhtautuvat arvioimiinsa kohteisiin. Vastauksen sopiva pituus on noin 4 500 merkkiä.
Based on a matriculation exam task (syksy 2023, äidinkieli lukutaito, tehtävä 2). The source material has been replaced. The source material has been shortened. Kaksi 2020-luvun konserttiarviota kuvineen on korvattu kahdella nimettömällä arviolla Minna Canthin Työmiehen vaimosta vuodelta 1885. Aineisto 2.A on arvion jälkimmäinen osa; juonen esittelevä ensimmäinen osa on jätetty pois.
Source material 2.AAamulehti 19.3.1885: Kirjallisuutta (Työmiehen waimo, jatkoa)
Aamulehti ilmestyi Tampereella ja Kaiku Oulussa. Aineisto 2.A on jälkimmäinen osa kahdessa osassa julkaistusta arvostelusta, joka käsittelee painettua näytelmää; ensimmäisessä osassa esiteltiin näytelmän juoni. Aineisto 2.B käsittelee näytelmän esitystä Oulussa. Näytelmässä esiintyvät muun muassa Johanna, hänen miehensä Risto sekä Homsantuu ja Vappu. Tekstit ovat alkuperäisessä 1880-luvun kirjoitusasussa, jossa v-kirjaimen paikalla on usein w. Aineisto on historiallinen lähde vuodelta 1885, ja sen kieli ja näkemykset heijastavat omaa aikaansa.
Kirjallisuutta.
(Jatk.)
Pituudeltaan ei „Työmiehen waimo" ole laweampi, kuin että sen helposti ehtii tawallisella näytösajalla näyttää, mutta kuitenkin on se sisällykseltään tawattoman rikas. Sisällyksen runsaus syntyy sekä tapausten että aatteiden moninaisuudesta. Tapaukset seuraawat toisiaan nopeasti ja luonnollisessa järjestyksessä. Henkilöillä on oloistaan ja tapauksista puhuessa aina wirkettawaa jostakin muusta, kuin mitä wälttämättömästi kuuluisi heidän sanottawaansa. Ja kuitenkin owat heidän lauselmansa hywin lyhyitä, joka seikka tekee puhelemisen wilkkaaksi ja ytimekkääksi, sillä lyhyissä sanottawissa piilee tawallisesti paljon. Sujuwaisuus onkin hywin tärkeä ansio tällä kappaleella. Toisena etuna sen rakennuksessa on se taito, millä se on sowitettu kokoon. Waikeimmissakin tehtäwissä on kirjoittaja onnistunut tawattoman hywästi tässä suhteessa. Mainittakoon ainoastaan häät, joissa niin moni henkilö lausuu ajatuksensa ja kuitenkin näyttäwät kaikki saawan luonnollisessa järjestyksessä suunwuoroa. Wielä waikeampi työ on kirjoittajalla ollut markkinanäytöksen sowittamisessa. Siinä tulee ihmisiä idästä ja lännestä, he puhuwat kukin omista asioistaan ja kuitenkin muodostuu noista kirjawista kohtauksista mitä kokonaisin ja ehein näytös. Rakennukseltaan on siis „Työmiehen waimo" mitä ansiokkain teaatterikappale. Sen täydellisyys siinä suhteen ei siedä mitään muistutusta.
Sitä enemmän on muuten sisällys antanut aihetta muistutuksiin. Mielestämme on koko kappaleen onnettomuutena pidettäwä se seikka, että tekijä on siihen sekoittanut mustalaisia. Kappale on luonteeltaan realistinen ja siinä koetetaan tosi-olojen perustuksella näyttää sitä wääryyttä, jolle koko yhteiskuntamme on rakennettu, kun miehelle suodaan walta tehdä melkein mitä tahansa ja waimolle teroitetaan osaansa tyytywäisyyttä, waikka se olisi kuinka nurja ja orjallinen. Waan mitä nyt on mustalaisella sanomista meidän oloissamme ja yhteiskunnassa? Ei ikinä mitään, ja niiden tila maassamme on niin toiwoton, ett'ei woida olettaa tulewaisuudessakaan heille mitään tehtäwää. Yhdistämällä näitä kowanonnen lapsia jäseniksi kuwailtawaansa yhteiskuntaan sekoitti tekijä siihen wennon wieraita aineksia ja häiritsi arweluttawalla tawalla sitä todellisuuden kuwaa, jota hän aikoi kansalaisillensa esittää. Sitä waikeampi on käsittää, miksi näitä aineksia on kappaleesen yhdistetty, kun ei tekijä ole edes woinut luoda heistä semmoistakaan kuwaa, joka wastaisi sitä käsitettä, mikä yleisöllä on mustalaisista. Yhtä outoa, kuin heidän ilmestymisensä kansan elämää kuwailewassa kappaleessa, on myös heidän menettelynsä. Se turmio, jonka Homsantuu tuottaa kappaleelle, on wielä paljoa suurempikin kuin tuo todellisuuden häiriö, mikä syntyi wieraista aineksista. Ensiksikin wähentää Riston konnamaisuutta se, että lukija ja katsoja pitää hänen suhdettaan Homsantuuhun keksittynä. Toiseksi menettäwät nuo soimaukset yhteiskunnassa wallitsewia mielipiteitä wastaan kaiken arwonsa Homsantuun suussa, sillä kuka uskoisi henkilöä, jonka olemassa oloakin epäillään? Ja sitten nuo Homsantuun kostohankkeet, soaista wiettelijänsä, parantaa hänet, ja sitten ryhtyä häntä hengiltä ottamaan! Mitä owat ne, muuta kuin pelkkiä luonnottomuuksia meidän oloissamme? Ja semmoisina owat ne wielä selwiä wiittauksia siitä, että maailmaa woitaisiin omankäden oikeudella ja rewolwerilla parantaa. Eikä se muuta yhtään asiaa, että Homsantuu sanoo lakia ja oikeutta ampumista ansaitsewiksi. Sen, joka niin selwästi tajuaa lain ja oikeuden wiat, tulee myöskin tietää, että on ainoastaan yksi luwallinen keino niitä poistaa ja se on uusien, ajanmukaisempien synnyttäminen. „Työmiehen waimon" kirjoittajalle tulee siis se kunnia, että hän on pannut meillä toimeen kaikki suuren maailman parannuskeinot liikkeelle yhteiskuntaa muuttaessaan. Nainen on herätetty kutsumukseensa ja hän tarttuu rewolweriin. Tekijän aikomus oli kentiesi kerralla awata ihmisten silmät näkemään sitä waaraa, joka sitä uhkasi, joll'ei heti ryhdytä parannuksiin. Ehkä arweli hän wähän säikäyttää waan waltiopäiwäukkoja nallilla ja ruudilla. Mutta luullaksemme olisi tämä paremmin onnistunut, jos „Työmiehen waimo" waan olisi sisältänyt todellisia ja luonnollisia asioita eikä tehtyjä ja luonnottomia. Sitä ainakin on syytä otaksua siitä, miten walaisewasti Johannalla ja Ristolla sekä usealla siwuhenkilöllä kuwataan yhteiskunnan tilaa. Johanna on sydäntä liikuttawa waroitus naisillemme siitä wälinpitämättömyydestä, jolla he suwaitsewat miehen wikoja ja nurjapuolista katsantotapaa. Kukaan ei woine kieltää, ett'ei miehet siweellisessä suhteessa olisi pakoitetut muuttamaan tapojaan, jos naiset nousisiwat yksissä neuwoin wastustamaan niitä ja asettaisiwat waatimuksensa miesten käytöksen suhteen korkeammalle, kuin mitä nyt walitettawasti tapahtuu. Ristossa ilmestyy lihana ja werenä se itsekäs welttous ja kunnottomuus, joka pitää itseänsä ihan kuin luotuna elämään, ja wieläpä wiettämään hywiä päiwiäkin, naisten ansioilla ja waroilla. Semmoiset miehet owat meilläkin niin tawallisia, ett'ei niitä woida pitää ollenkaan poikkeuksena. Tästä welttoudesta seuraa wälinpitämättömyys oikeasta ja wäärästä kaikissa asioissa, joka wälinpitämättömyys menee lopulta niin pitkälle, että koko käsitys oikeasta himmenee, ja mies woipi Riston tawoin kysyä: „Mistäs minua woitaisiin edeswastaukseen wetää?" Ja kuitenkin on tämä samanen mies henkisesti, melkeinpä ruumiillisestikin, surmannut kaksi naista, elänyt laiskuudessa waimonsa omaisuudella ja mitä julkeimmalla tawalla solwaissut awioliittoa sekä ulkonaisesti että sisällisessä pyhyydessään. Niin pimittynyt on hänen tuntonsa, ett'ei nämä hänen mielestään ole rikoksia. Walaisewaa ja sattuwaa on huomata, mitä kappaleen siwuhenkilöt ajattelewat Riston käytöksestä ja teoista. Enemmistö ei siinä näe mitään rangaistusta ansaitsewaa, tuskinpa moitittawaakaan. Johanna saa lakkaamatta nuhteita siitä, ett'ei hän ehdottomasti ota taipuakseen miehen mieliwallan alle. Ainoastaan Wapulla on kylliksi walistunut järki ja wakawa uskonnollinen perustus, joka estää hänen yhtymästä suuren yleisön tylsyneesen ajatusjuoksuun siweellisyyden ja oikeuden lakien waatimuksesta. „Työmiehen waimo" on yhteiskunnan puutteiden ja sen mädännäisyyden paljastamisessa, joka yleisessä katsantotawassa wallitsee, sangen ansiokas nerontuote, waikka sitä waiwaawat myös suuret wiat. Sillä, paitsi tuota mustalaisjuttua, kuuluu se siihen uudemman ajan kirjallisuuteen, joka tahtoo ulkonaisilla keinoilla, lailla ja laitoksilla parantaa ihmisiä ja tehdä yhteiskuntaa onnelliseksi, ohjaamatta sitä oikealle parannuksen tielle, uskontoon ja siitä seuraawaan hengelliseen uudistumiseen. Wäärin olisi sanoa, että se tuomitseisi uskonnon, päinwastoin on Wappu, joka kappaleessa esiintyy jonkinlaisena mallina naisesta, uskonnon pohjalla, waan hänenkään uskontonsa ei ole rakkautta henkiwäksi eikä jaloksi kuwattu. Se on pikemmin miekka, joka eroittaa oikean wääryydestä. Parhaiten näkyy hänen uskontonsa laatu seuraawasta lauseesta joka on wastaus Riston edellä mainittuun kysymykseen: „Ei mistään, sehän on selwä. Ei mistään! Maailma on teistä saanut, mitä on tahtonutkin, ei se teitä rankaise, eikä se teidän wikojanne wikoina pidä. Yksin papit ja tuomaritkin owat puolellanne, sillä synti heidän silmänsä sokaisee. Pimeyden palwelukseen walon palwelijat waltaansa käyttäwät. Mutta siihen ei toki kaikki lopu. Wiimeinen sana ei wielä ole sanottu. Ja niin totta kuin herrallakin on herra ja waiwaisella Jumala, niin totta on myös, että te ja kaikki teidän wertaisenne kerran seisotte sen waltaistuimen edessä, johon ei ihmiset pääsekään oikeutta ja totuutta mielensä mukaan wäärentämään. Silloin wasta teidän tuomionne langetetaan."
Kirjallisuutta. (Jatk.) Aamulehti 19.3.1885. Nimetön arvostelu. Tekijänoikeus rauennut.
Source material 2.BKaiku 13.5.1885: ”Työmiehen waimo” näytetty Oulussa
„Työmiehen waimo" näytetty Oulussa.
Sanomalehdet owat kertoneet Minna Canthin „Työmiehen waimo" nimellisestä näytelmästä, — Helsingin sanomalehdet olletikkin jos kuin paljon juttuja, totta ja perätöntä. Syntyi siitä, kun se oli näytelty suomalaisessa teaterissa, aika kahakka, oikein werratonta parran pärinää ja kiihkeätä kynäsotaa. Mikä kiitti mikä moitti näytelmän tarkoitusta. Toiset sanoiwat: se ei ole tosi, työmiesten elämä ei ole semmoinen. Toiset taas: juur semmoinen se on; sydäntä wihlowa on se tapa, millä miehet sortawat heikompaansa waimon puolta ja niinkuin „Risto" kohtelee „Homsantuuta" ja „Johanna" — sillä lailla käyttäwät itseään tuhannet miehet ilman että laki ja oikeus tuomitsee, jopa ilman että yleinen mielipide ensinkään moittii heitä siitä. Entäs se kysymys: jos muutettaisiin laki siihen suuntaan kuin Minna Canth tahtoo, tulisiko todestaankin waimon tila siitä paremmaksi, onnellisemmaksi? Ja onko „kristillistä" että waimolle suodaan samat oikeudet kuin miehillä on? Niin, kyllä se kirja wain antoi kaikenlaisiin kysymyksiin aihetta ja eri tawalla wastattiin niihin. Waan siinä kynäsodassa olleesta „miekankalskeesta" ei kuulunut kuin warsin heikkoja kaikuja tänne Pohjanperille. Ja senpä wuoksi, että Oululaisetkin tulisiwat tilaisuuteen arwostelemaan näytelmää ja puolestaan ottamaan osaa siihen keskusteluun „naiskysymyksestä", joka muualla mailmassa jakaa ihmiset kahteen puolueesen, päätti Hupi- ja Hyötyseura näytellä sitä. Siitä seuralle kunnia ja kiitos!
Yleisö oli nähtäwästi oiwaltanut näyttelemisen tarkoitusta. Maneesi oli näet tungokseen asti täynnä wäkeä. Emme muista tässä huoneessa pitkään aikaan olleen niin paljo kansaa kaikista säädyistä koolla. Lämmin oli kuin saunassa. Tietää sen kun 700 hengen paikoille hengittää samassa suojassa! Ymmärrettäwä on, että yleisö ei mennyt maneesiin siinä toiwossa saadakseen nähdä taiteen waatimuksia täysin tyydyttäwää esitystä. Hywä, kunhan näyttelemisestä saataisiin edes jotain aawistusta Minna Canthin nerotuotteen sisällöstä. Waan yleisö itse teossa sai omakseen paljon enemmän kuin oli toiwonut. Se sai kutakuinkin eheän kuwan siitä häwiöstä, johon perhe joutuu miehen juoppouden ja waimon sorronalaisuuden tähden. Se sydäntä särkewä surkeus, jonka näytelmän kirjoittaja on tahtonut paljastaa silmäimme nähtäwäksi, esiteltiin kaunistelematta, liioittelematta jotenkin semmoisenaan kuin todellisuudessa nähdään joka päiwä. Huomattawa on, että kaikki näytteliät, niin pojat kuin tytöt, owat työkansan lapsia; — senpä tähden ei sowi aiwan isosti kummastella että tämän 5-näytöksisen waikealta näyttäwän näytelmän esitys luonnistui niin hywästi. Hupi- ja Hyötyseura owat mielestämme todistaneet päiwän selwästi, että, wastoin monen luuloa, „Työmiehen waimo" on warsin sopiwa seuranäytelmäksi.
”Työmiehen waimo” näytetty Oulussa. Kaiku 13.5.1885. Nimetön arvostelu. Tekijänoikeus rauennut.
Answer guidelines
Tehtävä perustuu aineistoja vertailevaan lukutapaan: havaintoja ja päätelmiä tehdään kummastakin arvostelusta. Vertailtavana on kaksi Minna Canthin Työmiehen vaimo -näytelmää käsittelevää arvostelua vuodelta 1885. Ensimmäinen on julkaistu tamperelaisen Aamulehden kirjallisuuspalstalla, ja se arvioi painettua näytelmää. Toinen on julkaistu oululaisessa Kaiku-lehdessä, ja se arvioi paikallisen seuran esitystä. Vastaukselta ei edellytetä teatteriin tai kirjallisuuteen liittyvän terminologian hallintaa.
Tehtävässä keskitytään kirjoittajien käyttämiin keinoihin ja tapoihin esittää arvionsa näytelmästä ja siihen kuuluvista osatekijöistä. Vertailun odotetaan nostavan esiin arvostelujen yhtäläisyyksiä ja eroja ja sitä kautta tekstilajille ominaisia piirteitä. Kulttuurista ja kriittistä lukutaitoa osoittavissa vastauksissa tarkastellut piirteet yhdistetään tekstilajiin, sen julkaisukontekstiin ja oletettuun lukijakuntaan sekä laajemmin kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen kontekstiin (esimerkkeinä taidekritiikin tehtävä yleisen moraalin vartijana, naiskysymys, uskonnon ja siveellisyyden asema sekä kansanvalistus ja seuranäytelmät).
Molemmat tekstit sisältävät arvostelulle ominaiseen tapaan suhtautumistavan ilmaisua ja arvioitavan taiteenlajin käsitteitä, ja molemmat viittaavat näytelmän herättämään kiistaan. Kumpikin tunnustaa näytelmän kyvyn paljastaa naisen alistettua asemaa. Suhtautumistapojen eroavaisuuksia on kuitenkin enemmän kuin yhtäläisyyksiä.
Tekstejä vertailemalla voi tehdä esimerkiksi seuraavanlaisia havaintoja ja päätelmiä:
Suhtautuminen arvioitavaan kohteeseen
– Aamulehden arvostelu on kaksijakoinen: rakennetta kiitetään varauksetta (Rakennukseltaan on siis – – mitä ansiokkain teaatterikappale), sisältöä moititaan (koko kappaleen onnettomuutena; pelkkiä luonnottomuuksia). Kokonaisarvio kiteytyy myönnytykseen (sangen ansiokas nerontuote, waikka sitä waiwaawat myös suuret wiat).
– Kaiun arvostelu on innostunut ja myönteinen. Se ei erittele näytelmän rakennetta vaan kertoo, mitä yleisö sai (sai omakseen paljon enemmän kuin oli toiwonut), ja kiittää esitystä todenmukaisuudesta (kaunistelematta, liioittelematta).
Arvottavat sananvalinnat ja konnotaatiot
– Aamulehti käyttää sekä kiittäviä (tawattoman rikas; sujuwaisuus) että ankaran moittivia ilmauksia (wennon wieraita aineksia; luonnottomuuksia; rewolwerilla parantaa).
– Kaiku käyttää kiitoksen ja tunteen sanastoa (nerotuotteen; sydäntä särkewä surkeus; Siitä seuralle kunnia ja kiitos!).
Alan käsitteistö ja arvioinnin perusteet
– Aamulehti arvioi näytelmää kirjallisuuden ja teatterin käsittein (teaatterikappale, näytösaika, markkinanäytös, siwuhenkilöt, realistinen) sekä moraalin ja uskonnon perustein (ohjaamatta sitä oikealle parannuksen tielle, uskontoon).
– Kaiku arvioi esitystä yleisön kokemuksen ja esittäjien taustan perusteella (näytteliät – – owat työkansan lapsia; 5-näytöksisen).
Tapahtuman esittely, tunnelma ja suositus
– Kaiku esittelee tapahtuman ja kuvaa tunnelmaa (Maneesi oli näet tungokseen asti täynnä wäkeä; Lämmin oli kuin saunassa; 700 hengen paikoille). Aamulehti ei, koska se arvioi luettua tekstiä.
– Kaiku päättää arvostelunsa eksplisiittiseen suositukseen (on warsin sopiwa seuranäytelmäksi). Aamulehti päättää arvostelunsa näytelmän henkilön repliikkiin eikä esitä suositusta.
Suhtautuminen näytelmän herättämään keskusteluun ja lukijakuntaan
– Kaiku kuvaa kiistaa etäältä ja hieman ironisesti (werratonta parran pärinää ja kiihkeätä kynäsotaa; heikkoja kaikuja tänne Pohjanperille) ja asettuu oululaisen yleisön puolelle.
– Aamulehti osallistuu itse kiistaan: se hyväksyy näytelmän yhteiskuntakritiikin osittain (Johanna on sydäntä liikuttawa waroitus naisillemme) mutta torjuu sen keinot ja uskonnollisen perustan puutteen. Se olettaa lukijan tuntevan näytelmän henkilöt.
Kriittinen lukija huomaa myös, että Aamulehden arvostelu esittää romaneista aikansa ennakkoluuloja (Waan mitä nyt on mustalaisella sanomista meidän oloissamme) ja käyttää niitä perusteena näytelmän moittimiselle; tämän voi liittää arvostelijan arvomaailmaan ja realismikäsitykseen.
Explanation
Vertailutehtävässä on tehtävä havaintoja ja päätelmiä molemmista arvosteluista ja tuotava esiin sekä yhtäläisyyksiä että eroja. Huomaa lähtöasetelma: Aamulehden kirjoittaja arvioi luettua näytelmää, Kaiun kirjoittaja näkemäänsä esitystä. Keskity siihen, miten kirjoittajat ilmaisevat suhtautumistaan: arvottavat sananvalinnat ja niiden konnotaatiot, teatterin ja kirjallisuuden käsitteet, arvioinnin perusteet (rakenne, todenmukaisuus, moraali ja uskonto, yleisön kokemus), tapahtuman ja tunnelman kuvailu sekä mahdollinen suositus lopussa. Voit käsitellä arvostelut ensin erikseen ja vertailla lopuksi tai edetä näkökulma kerrallaan rinnakkain – jälkimmäinen tuottaa usein tiiviimmän vertailun. Kytke erot julkaisukontekstiin ja oletettuun lukijakuntaan sekä 1880-luvun keskusteluun naisen asemasta, siveellisyydestä ja kirjallisuuden tehtävästä. Painotettu kriteeri on päätelmät ja tulkinta (10 p.). Arvioitavan taiteenlajin terminologiaa ei tarvitse hallita, mutta arvostelujen kieltä on eriteltävä tarkasti.
Adapted from a YTL task · original